Toteutuuko sosiaalihuoltolain ilmoitusvelvollisuus epäkohdasta kuten pitäisi?

Sosiaalihuoltolain 48 §:n mukainen epäkohtien ilmoitusvelvollisuus

Sosiaalihuoltolaki (1301/2014) velvoittaa sosiaalihuollon henkilöstöä ilmoittamaan havaitsemistaan epäkohdista tai epäkohdan uhista, jotka vaarantavat asiakkaalle annettavien sosiaalipalvelujen toteutumista tai vaarantavat asiakasturvallisuutta. Epäkohtailmoitukset voivat liittyä muun muassa puutteisiin asiakkaan asemassa ja oikeuksissa, asiakkaan kaltoin kohteluun sekä epäkohtiin asiakasturvallisuudessa (mm. henkilöstömitoitus).

Kyse on lain 48 §:n 1.1.2016 voimaan tulleesta ilmoitusvelvollisuudesta, joka koskee sosiaalihuollon henkilöstöä niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla. Ilmoitusvelvollisuus koskee myös toimeksiantosuhteessa tai itsenäisenä ammatinharjoittajana toimivia henkilöitä. Ilmoitus voidaan tehdä salassapitosäännösten estämättä.

Ilmoitus pitää tehdä viipymättä toiminnasta vastaavalle henkilölle, jonka tulee käynnistää toimet epäkohdan tai ilmeisen epäkohdan uhan poistamiseksi. Ilmoituksen tehneen henkilön tulee saada tieto, mihin toimenpiteisiin on ryhdytty ilmoituksen johdosta. Mikäli ilmoituksen vastaanottaja ei ryhdy toimenpiteisiin, on asiasta ilmoitettava salassapitosäännösten estämättä aluehallintovirastolle.

Epäkohtailmoitusten aseman ymmärtämisessä on edelleen parantamisen varaa työpaikoilla

Ilmoitusvelvollisuuden menettelytavoissa on edelleen paljon epäselvyyksiä, jotka pitäisi selventää vastuun siirtyessä tulevaisuudessa uusille hyvinvointialueille. Talentia-lehti teki v. 2017 kyselyn sosiaalialan epäkohdista ja niiden käsittelystä. Kyselyn tulokset ovat edelleen ajankohtaisia, koska samat asiat nousevat esiin keskustellessani eri sote-organisaatioiden asiantuntijoiden kanssa.

Kyselyn mukaan työpaikoilla kaivataan tarkempaa perehdytystä ja koulutusta omavalvontasuunnitelmasta ja ilmoitusvelvollisuudesta sekä siitä, millaisista asioista epäkohtailmoitus tulisi tehdä ja mitkä asiat eivät kuulu epäkohtailmoittamisen piiriin. Pelkkä sähköpostitiedoksianto ei ole riittävää tai se, että perehtyminen on jätetty työntekijöiden omatoimisuuden varaan.

Kyselyn mukaan työpaikoilla ilmeni myös tilanteita, joissa epäkohtien olemassaolo oli kielletty eikä korjaustoimiin oltu ryhdytty ilmoituksesta huolimatta. Tällöin epäkohdan korjaamiseksi oli haettu tukea ”ylemmältä taholta” ja aluehallintovirastolta.

Joissain työpaikoissa luultiin ilmoitusvelvollisuuden koskevan vain tiettyjä sosiaalipalveluja, kuten esim. vanhustenhuoltoa. Ilmoitusvelvollisuus koettiin ylimääräisenä lisätyönä muutenkin kiireisessä työssä. Oli myös epäilyjä, ettei ilmoitus johda mihinkään ja että ilmoituksen tekijä joutuu työpaikan silmätikuksi.

Onneksi kysely toi esille myös työpaikkoja, joissa ilmoittaminen on omaksuttu hyvin. Ilmoittamisen nähtiin vahvistavan sekä asiakkaiden että työntekijöiden oikeusturvaa ja epäkohtien esille nostaminen tuki ammattieettisesti kestävää työtä. Ilmoitukset olivat johtaneet muutoksiin, joilla epäkohdat poistettiin tai niitä saatiin vähennettyä.

Epäkohtailmoitusten vähäinen määrä on huolestuttava

Sosiaaliasiamiehen selvityksen mukaan Päijät-Hämeen alueen kuntien/kuntayhtymän alueella henkilöstön tekemiä epäkohtailmoituksia oli vuonna 2018 vain yksi. Vuonna 2019 ilmoituksia oli 7 ja vuonna 2020 niitä oli 11, vaikka sosiaalihuollon palveluja tarjotaan yli 300 000 asukkaalle yli 2000 sosiaaliammattilaisten voimin.

Tämä Päijät-Hämeen alueen esimerkki on vain yksi esimerkki, joka kuvaa hyvin sitä tilannetta, miten vähän epäkohtailmoituksia tehdään sosiaalihuollossa.

Onko kaikki siis hyvin, kun ilmoituksia tehdään niin vähän? Eikö sosiaalihuollon palveluissa ole ongelmia tai epäkohtia? Vai eikö sosiaalihuollon henkilöstö vieläkään ole tietoinen ilmoitusvelvollisuudestaan?

Puuttuuko yksiköistä omavalvontasuunnitelma vai eikö se ole työntekijöille tuttu?  Onko kynnys ilmoitusten tekemiseen liian korkea? Vai onko työyksiköissä vallalla organisaatiokulttuuri, jossa ei uskalleta tuoda epäkohtia esille?

On mielenkiintoista huomata, että vaikka epäkohtailmoitusvelvollisuus on ihan sosiaalihuoltolakiin kirjattu velvollisuus, silti näihin ilmoituksiin liittyviä lukumääriä tai muita tietoja ei juurikaan löydy organisaatioiden asiakas- ja potilasturvallisuuteen liittyvistä raporteista tai muista selvityksistä. Sen sijaan terveydenhuollon vaaratapahtumia raportoidaan ja tuodaan esiin hyvin, vaikka niiden tekemistä ei ole velvoitettu laissa. Mistä tämä johtuu?

Myös AVI:t ovat tuoneet esille huolensa epäkohtailmoitusten vähäisistä määristä, vaikka vastaavasti AVI:lle tulleet ilmoitusmäärät ovat kasvaneet räjähdysmäisesti vuodesta 2019 alkaen.

Eikö epäkohdat olisi helpompi hoitaa lähtökohtaisesti matalalla kynnyksellä? Tällöin henkilökunta uskaltaisi ja jaksaisi hoitaa ilmoitusvelvollisuutensa ajoissa ja epäkohdat tulisi käsiteltyä yksiköissä avoimesti keskustellen – päämääränä toiminnan kehittäminen yhteistyössä.

Tietoisuuden lisääminen ja panostaminen epäkohdista ilmoittamiseen avainasemassa

Palvelunjärjestäjän sekä -tuottajan olisi tiedotettava entistä paremmin henkilöstölleen ilmoitusvelvollisuudesta sekä siihen liittyvistä menettelytavoista ja ohjeista. Ne tulisi myös kirjata sosiaalihuollon toimintayksikön omavalvontasuunnitelmaan. Lisäksi menettelytavat ja ohjeet tulisi käydä yhdessä läpi uuden työntekijän perehdyttämisessä ja aika ajoin myös kerrata käytäntöjä työntekijöiden kanssa esim. työkokouksissa/osastotunneilla.

Ilmoituksen tehneeseen henkilöön ei myöskään saisi kohdistaa kielteisiä vastatoimia ilmoituksen seurauksena. Ilmoitusvelvollisuuden tavoitteena on luoda vahva, avoin ja syyllistämätön keskustelu- ja kehittämiskulttuuri.

Jos selkeät ilmoitusten tekemiseen liittyvät menettelytavat ja ilmoitusvelvollisuus tulisivat aiempaa tutuimmiksi, ehkä ilmoitusmäärätkin kasvavat?  Helpottaisiko ja nopeuttaisiko sähköisen järjestelmän käyttöönotto ilmoitusten tekemistä, niiden käsittelyä, seurantaa ja raportointia?

Toiminta olisi läpinäkyvämpää joka tasolla ja henkilöstöllä olisi mahdollisuus seurata omien ilmoitustensa käsittelyä. Epäkohtien ilmoittamiseen tulisi panostaa yhtä paljon kuin panostamme terveydenhuollossa vaaratapahtumien ja läheltä piti -tilanteiden ilmoittamiseen. Tavoitteena pitäisi olla, että myös sosiaalihuollon palvelujen laatu ja turvallisuus paranisi ja palvelut vastaisivat asiakkaiden tarpeita.

Vaikka sosiaalihuoltolaki on ollut voimassa jo useita vuosia ja omavalvontasuunnitelma alkaa olla aika hyvin sisäistetty, silti epäkohtailmoitusten tekeminen ja epäkohtien esille nostamisen kulttuuri on vielä hyvin ohut sosiaalihuollossa. Ilmoitusta ei tehdä herkästi, vaan vasta viimeisenä keinona. Ilmoitus tulisi nähdä aidosti toiminnan kehittämisen välineenä. Tämä on myös asia, jota tulisi seurata ja tarkastella palveluntuottajien valvonnassa, johon valvontalaki hyvinvointialueet velvoittaa.

Lähteet:

Sosiaalihuoltolaki (1301/2014).

Sosiaalihuollon henkilöstön ilmoitusvelvollisuus. n.k. Talentia-verkkosivu.

Sosiaalihuollon omavalvonta ja epäkohdista ilmoittaminen. 2017. Talentia-lehti.

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer. 2022. Mitoitus ja sosiaalihuoltolain mukainen ilmoitusvelvollisuus.

Ilmoitusvelvollisuus -juliste. Epäkohdasta ilmoittaminen on oikeutesi. Talentia ry.

Valvira. Sosiaalihuollon henkilöstöllä on velvollisuus ilmoittaa havaitsemistaan epäkohdista.

Tiitinen, Laura & Silén, Marianne. 2016. Sosiaalialan epäkohdat ja niiden käsittely -kyselyraportti. Talentia ry.