Uusi UX-suunnittelijamme Sanni Selkama vastaa Qreformin tuotteiden käyttöliittymäsuunnittelusta.

UUTINEN

UX-suunnittelija Sanni Selkama uskoo asiakaslähtöiseen suunnitteluun

UUTINEN

UX-suunnittelija Sanni Selkama uskoo asiakaslähtöiseen suunnitteluun

7.10.2024

Sanni Selkama UX-suunnittelija

Qreformilla elokuussa aloittanut UX-suunnittelija Sanni Selkama näkee roolinsa monipuolisena; osaaminen ja tehtäväkenttä muovautuvat sen mukaan, mitä yritys ja asiakkaat tarvitsevat. Häntä ohjaa työssään ihmiskeskeisyys ja empatia, joiden avulla hän pyrkii parantamaan ohjelmistojen käyttökokemusta asiakkaiden haasteet ja tarpeet huomioiden. 

Paluu Qreformille vastasi odotuksia

Sanni Selkama aloitti Qreformin UX-suunnittelijana elokuussa 2024. Yritys oli Sannille tuttu jo muutaman vuoden takaisesta yhteisprojektista, jonka pohjalta Qreformista oli jäänyt mieleen positiivinen ja rento vaikutelma. Sannin mukaan vastaanotto on tälläkin kerralla ollut lämmin.

”Pienessä ja ketterässä yrityksessä kommunikointi kaikkien kanssa on helppoa. Etätyömallissa tosin täytyy itse kantaa vastuunsa siitä, että yhteydenpito on aktiivista. Pidän etäkokouksissa aina kameran päällä, jotta muistamme, että olemme ihmisten kanssa tekemisissä, vaikkakin etäyhteyksien kautta”, sanoo Sanni.

Paluu Qreformille vakituiseen UX-suunnittelijan tehtävään osui sopivaan saumaan Sannin uralla. “Olin tehnyt UX-suunnittelua lyhytkestoisissa projekteissa, ja koin, että UX-suunnittelu tuotekehityksen parissa on alue, jolla haluan kasvaa ja kehittyä.

UX-suunnittelijana Sanni vastaa Qreformin tuotteiden, Regon ja Laatuportin käyttäjäkokemuksesta. Hän myös toimii osin asiakasrajapinnassa, jotta saa ensi käden tietoa siitä, mitä haasteita ja kehitysideoita asiakkailla on tuotteisiin liittyen. Sannin vastuulla on myös saavutettavuuden varmistaminen sekä saavutettavuutta koskevien kriteerien seuraaminen ja soveltaminen.

Ihmiskeskeistä käyttöliittymäsuunnittelua

Sanni aloitti uransa aluksi ohjelmistokehittäjänä ja laajensi osaamistaan ohjelmistosuunnitteluun erikoistuen.

”Karkeasti kuvattuna ohjelmistosuunnittelijan ja -kehittäjän ero on siinä, että suunnittelija vastaa ohjelmiston käyttökokemuksesta kokonaisvaltaisesti; kehittäjä taas “koodaa” eli keskittyy ohjelmiston tekniseen toteuttamiseen”, kuvailee Sanni.

UX puolestaan viittaa käyttäjäkokemukseen eli user experienceen.

”UX-suunnittelijan vastuulla on se, miten käyttöliittymä toimii ja miltä se näyttää, millaisia elementtejä käyttöliittymässä on, miten elementit ja käyttäjän toimintaa ohjaavat tekstit asetellaan ja ennen kaikkea se, että käyttäjäpolku ja sille rakentuva käyttäjäkokemus on mielekäs ja tarkoituksenmukainen”, Sanni valottaa.

Suunnittelija tekee myös taustatutkimusta muun muassa käyttäjäkyselyiden muodossa selvittääkseen käyttäjien kokemuksia ohjelmiston ja palveluiden käytöstä.

Keskiössä hyvä kommunikaatio ja empaattisuus

Sanni toivoo voivansa asettua työssään yrityksen johdon, tuotepäällikön, kehitystiimien, HR:n ja markkinoinnin keskiöön ja voivansa kommunikoida kaikkien näiden kanssa entistä paremman asiakaskokemuksen luomiseksi.

”Suunnittelija on kommunikaation vahvistaja, joka huomioi kaikki sidosryhmät ja näkökulmat, myös loppukäyttäjät. Hän auttaa määrittelemään tuotteita sen mukaan, mikä on teknisesti mahdollista ja järkevää ja mikä tuo loppukäyttäjälle arvoa”, Sanni hahmottelee rooliaan.

”Suunnittelija on oikeastaan eräänlainen “yksisarvinen”, jonka osaaminen muokkautuu juuri sellaiseksi kuin yrityksessä tarvitaan.”

”Visioni on edustaa ihmislähtöistä näkökulmaa ja toteuttaa osallistavaa, eettistä ja saavutettavaa suunnittelua. Tavoitteeni on, ettei loppukäyttäjä kohtaisi samoja haasteita yhä uudestaan, vaan pystyisi käyttämään ohjelmistoa vaivatta. Ongelmatilanteissa hänellä olisi helppo tapa antaa palautetta ja hän voisi kokea, että häntä kuunnellaan”, Sanni kuvailee.

Sannille on tärkeää, että hän voi muotoilla oman työnsä ja vastuualueensa sen mukaan, mitä Qreform ja sen asiakkaat tarvitsevat. Yhtä tärkeää on peilata onnistumisia ja mitata asiakkaalle tuotettua arvoa konkreettisesti, ihmisten kokemuksiin perustuen.

Suunnittelijan rooli kulkee mukana vapaa-ajallakin

Vastapainoa työhön Sanni hakee liikunnasta, kuten lenkkeilystä ja saliharjoittelusta. Luovuuttaan Sanni purkaa kehittämällä vapaa-ajalla omia harrasteprojektejaan ja lukemalla monipuolisesti tietokirjallisuutta uusien näkökulmien saamiseksi. Suunnittelijan huolellinen ja systemaattinen lähestymistapa kulkee mukana esimerkiksi omien vaatehankintojen pitkäjänteisessä suunnittelussa.

”Suunnittelen vaatekaappini tyylejä ja hankintoja useita vuosia eteenpäin ja pyrin toteuttamaan harkittua ja vastuullista kuluttamista.”

2024-12-18T11:19:32+02:00
Go to Top