Kuluneena vuonna olemme konkreettisesti nähneet, että riskien ennakoimisella ja pienillä arkisilla turvallisuusteoilla voidaan todella vaikuttaa asioihin.

UUTINEN

Pienistä teoista kasvaa iso vaikutus

UUTINEN

Pienistä teoista kasvaa iso vaikutus

16.12.2020

Kulunut vuosi on konkretisoinut monella tapaa Qreformin toiminnan perustaa. Lupauksemme mukaisesti haluamme tehdä työpaikoista turvallisempia ja tehokkaampia, samalla varmistaen, että toiminta tapahtuu laadukkaasti. Muuttuneet tilanteet ovat osoittaneet meille jokaiselle, että tavallisesta toimistoympäristöstäkin voi huolimattomalla toiminnalla tulla nopeasti korkean riskin aluetta. Samaan aikaan olemme myös konkreettisesti nähneet, että riskien ennakoimisella ja pienillä arkisilla turvallisuusteoilla voidaan todella vaikuttaa asioihin. Olivatpa ne sitten käsien pesemistä, hihaan yskimistä, kypärän käyttöä tai kaverin työhyvinvoinnista huolehtimista – pienistä teoista kasvaa iso vaikutus.

Pitkä matka taittuu pienin askelin

Samaan tapaan olemme aktiivisesti kehittäneet ja parantaneet Rego-/Laatuportti-järjestelmäämme. Pienten muutosten ja kehitysaskelten avulla on päästy taas pitkä matka eteenpäin ja olemme päässeet auttamaan asiakkaitamme varsin erilaisten turvallisuus- ja riskienhallintahaasteiden ratkomisessa. On ollut hienoa huomata, miten hyvä suunnittelutyö tuottaa tulosta ja perustoiminnoiltaan sama ohjelmisto pystyy mukautumaan eri toimialojen tarpeisiin.

Turvallisuus ei katso toimialaa tai tehtävää

Regon/Laatuportin avulla varmistetaan laatu- ja turvallisuuskriittisiä osaamisia öljynjalostamolla Singaporessa ja lääkinnällisten laitteiden hallintaa Vaasassa. Samaan tapaan järjestelmällä raportoidaan vaaratilanteista betonitehtaalla, ratapihalla, veturissa sekä sairaalan hoitohuoneessa. Moniammatillinen joukko eri alojen ammattilaisia, mutta kaikilla sama tavoite toiminnan ja turvallisuuden edistämisessä.

Vakuuttavia numeroita

Samalla kun pohdimme missä kaikessa Rego/Laatuportti on mukana, mietimme kaikkia niitä ammattilaisia, jotka käyttävät järjestelmää päivittäin työssään.

Tämän vuoden osalta järjestelmästä otetut tilastot ovat mielenkiintoista luettavaa ja luvut ovat vakuuttavia. Viereiseen grafiikkaan on poimittu muutamia lukuja otetuista tilastoista.

Tuo matematiikka näyttää käytännössä, mistä riskienhallinta, laatu ja turvallisuus koostuvat. Jokaisen numeron takana on oikeasti jonkun työkaveri, joka on opetellut suorittamaan tärkeän työtehtävän sen edellyttämällä tarkkuudella tai tehnyt havainnon vaaratilanteesta tai tunnistanut ja kirjannut työhön liittyvän riskin. Regon/Laatuportin avulla nuo tehtävät on ollut helppoa tehdä sujuvasti oman työn ohessa, kaikki on dokumentoituna ja seurattavissa ilman exceliä ja pitkiä työtunteja raporttien laatimisessa.

Innolla kohti uutta vuotta

Vaikka paljon on jo tehty ja tapahtunut, on matka vasta alussa. Odotamme innolla uutta vuotta ja uusia mielenkiintoisia käyttöönottoja asiakkaidemme kanssa. Uskomme vakaasti, että vuosi 2021 tulee olemaan Qreformille vahvan kasvun aikaa ja voimme olla mukana varmistamassa, että meistä jokainen pääsee työpäivän jälkeen terveenä ja turvallisesti kotiin.

Kiitos kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneille kuluneen vuoden yhteistyöstä. Qreform-tiimi toivottaa turvallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2021!

Kulunut vuosi on konkretisoinut monella tapaa Qreformin toiminnan perustaa. Lupauksemme mukaisesti haluamme tehdä työpaikoista turvallisempia ja tehokkaampia, samalla varmistaen, että toiminta tapahtuu laadukkaasti. Muuttuneet tilanteet ovat osoittaneet meille jokaiselle, että tavallisesta toimistoympäristöstäkin voi huolimattomalla toiminnalla tulla nopeasti korkean riskin aluetta. Samaan aikaan olemme myös konkreettisesti nähneet, että riskien ennakoimisella ja pienillä arkisilla turvallisuusteoilla voidaan todella vaikuttaa asioihin. Olivatpa ne sitten käsien pesemistä, hihaan yskimistä, kypärän käyttöä tai kaverin työhyvinvoinnista huolehtimista – pienistä teoista kasvaa iso vaikutus.

Pitkä matka taittuu pienin askelin

Samaan tapaan olemme aktiivisesti kehittäneet ja parantaneet Rego-/Laatuportti-järjestelmäämme. Pienten muutosten ja kehitysaskelten avulla on päästy taas pitkä matka eteenpäin ja olemme päässeet auttamaan asiakkaitamme varsin erilaisten turvallisuus- ja riskienhallintahaasteiden ratkomisessa. On ollut hienoa huomata, miten hyvä suunnittelutyö tuottaa tulosta ja perustoiminnoiltaan sama ohjelmisto pystyy mukautumaan eri toimialojen tarpeisiin.

Turvallisuus ei katso toimialaa tai tehtävää

Regon/Laatuportin avulla varmistetaan laatu- ja turvallisuuskriittisiä osaamisia öljynjalostamolla Singaporessa ja lääkinnällisten laitteiden hallintaa Vaasassa. Samaan tapaan järjestelmällä raportoidaan vaaratilanteista betonitehtaalla, ratapihalla, veturissa sekä sairaalan hoitohuoneessa. Moniammatillinen joukko eri alojen ammattilaisia – mutta kaikilla sama tavoite toiminnan ja turvallisuuden edistämisessä.

Vakuuttavia numeroita

Samalla, kun pohdimme missä kaikessa Rego/Laatuportti on mukana, mietimme kaikkia niitä ammattilaisia, jotka käyttävät järjestelmää päivittäin työssään. Tämän vuoden osalta järjestelmästä otetut tilastot ovat mielenkiintoista luettavaa ja luvut ovat vakuuttavia. Viereiseen grafiikkaan on poimittu muutamia lukuja otetuista tilastoista.

Tuo matematiikka näyttää käytännössä, mistä riskienhallinta, laatu ja turvallisuus koostuvat. Jokaisen numeron takana on oikeasti jonkun työkaveri, joka on opetellut suorittamaan tärkeän työtehtävän sen edellyttämällä tarkkuudella tai tehnyt havainnon vaaratilanteesta tai tunnistanut ja kirjannut työhön liittyvän riskin. Regon/Laatuportin avulla nuo tehtävät on ollut helppoa tehdä sujuvasti oman työn ohessa, kaikki on dokumentoituna ja seurattavissa ilman exceliä ja pitkiä työtunteja raporttien laatimisessa.

Innolla kohti uutta vuotta

Vaikka paljon on jo tehty ja tapahtunut, on matka vasta alussa. Odotamme innolla uutta vuotta ja uusia mielenkiintoisia käyttöönottoja asiakkaidemme kanssa. Uskomme vakaasti, että vuosi 2021 tulee olemaan Qreformille vahvan kasvun aikaa ja voimme olla mukana varmistamassa, että meistä jokainen pääsee työpäivän jälkeen terveenä ja turvallisesti kotiin.

Kiitos kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneille kuluneen vuoden yhteistyöstä. Qreform-tiimi toivottaa turvallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2021!

Uutiset

Systemaattinen osaamisen johtaminen varmistaa Nesteen prosessiturvallisuutta

Digitaaliset lääkeluvat ja lääkelupaprosessi

Varmista lääkelupaprosessin laatu ja virheettömyys.Tutustu Digitaaliset lääkeluvat -ratkaisun hyötyihin.

Lue lisää

2024-09-13T11:35:36+03:00
Go to Top