ASIAKKAAT

3 Kaveria tekee Suomen parasta jäätelöä ja panostaa riskienhallintaan

ASIAKKAAT

3 Kaveria tekee Suomen parasta jäätelöä ja panostaa riskienhallintaan

Kuvat: ©3 Kaveria

3 Kaverin jäätelötehtaalla Helsingin Kivikonlaidassa eletään kiireistä aikaa. Tehtaassa valmistuu valtava määrä suomalaisten lempijäätelöitä niin tuutteina, puikkoina kuin purkkeinakin. Tärkeä osansa laadukkaissa tuotteissa ja turvallisessa tuotannossa on riskienhallinnalla, jota yrityksessä vahvistettiin vuonna 2021 ottamalla käyttöön Rego-riskienhallintaratkaisu.

Rapiat 5 000 jäätelötuuttia tunnissa

3 Kaveria sai alkunsa vuonna 2012 netistä tilatulla jäätelökoneella yhden perustajakaveruksen kotikeittiössä. Välissä kuluneen reilun vuosikymmenen aikana tuotannon mittakaava on muuttunut, mutta ydinidea on säilynyt samana: jäätelöitä tehdään aidoista ja luonnollisista raaka-aineista ilman ylimääräisiä lisäaineita.

Kaverusten jäätelöt ovat löytäneet tiensä lähtemättömästi suomalaisten sydämiin ja pakastimiin, ja yritys on kulkenut vuosien mittaan hienon kasvupolun. Pienvalmistajasta on tullut noin 50 henkilöä työllistävä yritys. Kasvaneen tuotanto- ja henkilöstömäärän myötä yrityksessä on lisääntynyt myös tilantarve, mistä syystä tuotanto siirrettiin uusiin tiloihin Helsingin Kivikonlaitaan vuonna 2019. Esimerkiksi jäätelötuutteja pystytään nyt valmistamaan jopa 5 000 kappaleen tuntivauhdilla, ja jäätelötikkuja vielä sitäkin enemmänkin.

”Olemme päässeet kasvun myötä ratkomaan varsin positiivisia ongelmia. Kysyntämme on noussut tasaisesti, ja parhaillaankin kädet ovat täynnä töitä. Kaikki kasvu ei myöskään ole sesonkiriippuvaista, joten siirryimme juuri tekemään töitä kahdessa vuorossa”, kertoo tuotantojohtaja Micael Saranpää.

Elintarvikealalla laatu- ja turvallisuusasiat muodostavat kriittisen tärkeän perustan kaikille yrityksille, ja sama pätee myös 3 Kaveriin. Työturvallisuus otettiin alusta pitäen huomioon myös uusissa tuotantotiloissa.

”Työturvallisuus huomioitiin heti suunnittelu- ja rakennusvaiheessa, esimerkiksi lattiaa karhensimme liukastumisten estämiseksi. Jonkin aikaa käyttöönoton jälkeen teimme vielä henkilöstökyselyn, ja tulosten perusteella karhensimme lattiaa vielä lisää. Meille on tärkeää pitää ilmapiiri vapaana ja avoimena, ja kannustamme aina henkilöstöä ilmoittamaan mieleen tulevista asioista ja huolista”, Saranpää toteaa.

Vuonna 2021 yrityksessä otettiin lisäksi käyttöön Rego-riskienhallintajärjestelmä. Tavoitteena oli, että järjestelmä auttaisi parantamaan työturvallisuutta entisestään ja kiinnittämään työturvallisuusasioihin enemmän huomiota arjessa.

”Nämä tavoitteet ovat toteutuneet. Meillä on paneuduttu turvallisuusasioihin entistä enemmän Regon myötä. Esimerkiksi turvallisuusarvioiden prosessi on Regossa selkeä ja yksiselitteinen – osaltaan varmasti myös siksi, että se pohjautuu STM:n arviointipohjaan”, kertoo tuotannon esimies Kimmo Karonen.

”Olemme saaneet niin yritysjohdolta kuin AVI:n tarkastajiltakin suoraa positiivista palautetta, että Rego on mahtava järjestelmä.”

Tuotantopäällikkö Micael Saranpää, 3 Kaveria

Helpot kirjaukset, vastuutus ja aikataulutus

Paitsi että 3 Kaveria haluaa tehdä Suomen parhaan makuista ja laadukkainta jäätelöä, se haluaa myös panostaa vahvasti työturvallisuuteen. Lakisääteisten vaatimusten täyttyminen on ehdoton perusedellytys, minkä ohella yrityksessä halutaan huolehtia kokonaisvaltaisesti työntekijöiden turvallisuudesta ja viihtyvyydestä.

Tuotantojohtaja Micael Saranpää vastaa 3 Kaverilla tuotannon kokonaisuudesta niin päivittäisellä tasolla kuin pitkän aikavälin suunnittelunkin osalta. Tuotannon esimies Kimmo Karonen puolestaan vastaa käytännön työjärjestelyistä ja henkilöstön hyvinvoinnista. Molemmat toimivat lisäksi yrityksen työsuojeluvaltuutettuina, jossa roolissa he seuraavat, arvioivat ja kehittävät prosesseja jatkuvasti eteenpäin.

Turvallisuustyö on myös kantanut mukavasti hedelmää. Haastatteluhetkellä meneillään on 769. perättäinen päivä ilman tapaturmia, ja tähänastinen ennätys on 1 200 päivää.

”Todella vähän meillä tapahtuu työtapaturmia, varsinkaan sellaisia, jotka aiheuttavat vakuutustapahtuman tai vaativat muutoin tarkempaa tutkimusta”, Saranpää toteaa.

Tavoitteena onkin keskustella asioista ja käydä niitä läpi mahdollisimman läpinäkyvästi, ja työntekijöille on haluttu antaa isosti vaikutusmahdollisuuksia turvallisuusasioihin. Havaintojen ilmoittamista ja raportointia on osaltaan helpottanut Rego-järjestelmä.

”Järjestelmän parhaisiin etuihin meille ovat kuuluneet esimerkiksi vaaratapahtumien arviot ja turvallisuuskävelyt. Pienen alkuopettelun jälkeen havaintokirjauksia on ollut helppo tehdä, vastuuttaa ne oikeille ihmisille ja vielä aikatauluttaa”, Karonen kertoo.

”Olemme pitäneet hyvänä, että järjestelmä myös muistuttaa keskeneräisistä tehtävistä. Työturvallisuus on helposti asia, joka jää hoitamatta muka tärkeämpien asioiden takia niin kauan, kun mitään ei tapahdu. Kunnes käykin ”hups”. Järjestelmän antama pieni lisäpaine on ihan paikallaan”, kuvailee Saranpää.

Regoon on oltu 3 Kaverilla erittäin tyytyväisiä, ja se on auttanut yritystä paneutumaan turvallisuusasioihin järjestelmällisellä ja käytännönläheisellä otteella. Sen avulla voidaan muun muassa arvioida vaaratasoa kullakin hetkellä ja todeta tarvittavat keinot ja tavat sen alentamiseksi.

”Olemme saaneet niin yritysjohdolta kuin AVI:n tarkastajiltakin suoraa positiivista palautetta, että Rego on mahtava järjestelmä. Yhteistyö Qreformin kanssa on myös kaikkiaan ollut helppoa ja suoraviivaista. Haluamme ehdottomasti hyödyntää omaa tuotantoamme ja tekemistämme tukevia järjestelmiä jatkossakin, ja tahtotilamme on, että myös Regosta otamme hiljalleen käyttöön lisäpalikoita”, Saranpää toteaa.

Mikä on jäätelöammattilaisten ykkössuositus kesälle 2025?

”Hasselpähkinä & Suklaatryffeli -jäätelötuutti”, vastaa tuotannon esimies Kimmo Karonen apteekinhyllyltä.

”Niin muuten on. Se on ihan törkeän hyvää”, komppaa tuotantojohtaja Micael Saranpää.